Gerrit Gielen

Esipuhe

Me näytämme aina olevan etsimässä rakkautta ja erityisesti me haluamme ja odotamme saavan sitä kanssaihmisiltämme: lapsena vanhemmiltamme ja myöhemmin elämässä kumppaniltamme. Varsinkin viimeksi mainittu osoittautuu usein pettymykseksi, mikä johtaa monissa tapauksissa katkeriin moitteisiin. Avioeroista koituu usein valtavaa vihaa ja kaunaa, ja ihmiset tuntevat tulleensa petetyiksi. Kumppani ei antanut meille sitä rakkautta, mihin luulimme olevamme oikeutettuja, ja nyt ilmeisestikin olemme ilman rakkautta.

Miksi tarvitsemme toisen rakkautta niin kovasti? Johtuuko se siitä, että ettemme kykene antamaan itsellemme rakkautta? Ilmeisesti emme ole siinä kovinkaan hyviä, muutoin erot olisivat vähemmän dramaattisia.

Meillä kaikilla on rakkauden lähde meissä tai emme pystyisi antamaan rakkautta. Mutta miksi meistä tuntuu, ettemme rakasta itseämme?

Mikä tukkii sen lähteen ja pysäyttää rakkauden sisäisen virran? Ja mitä rakkaus itse asiassa on?

Tässä artikkelissa haluan käsitellä noita kysymyksiä ja aloitan viimeisestä kysymyksestä.

Mitä rakkaus itse asiassa on?

Vastauksena tuohon kysymykseen pääsemme nopeasti yhteen määritelmään: “syvän kiintymyksen tunteminen toista kohtaan”. Siinä on kuitenkin ongelma: sana “kiintymys” on eräänlainen synonyymi rakkaudelle, joten tästä määritelmästä ei ole hyötyä meille, se on eräänlainen kehä. Perusasian kuten rakkauden määritteleminen on vaikeaa, joten yritetään kuvata sitä katsomalla sen piirteitä.

Ensinnäkin rakkaus on ehdotonta. Ehdollinen rakkaus ei ole aitoa rakkautta. Vanhempi, joka rakastaa lasta vain, jos tämä täyttää tietyt odotukset, ei todella rakasta lastaan. Jos todella rakastaa jotakuta, tuo henkilö hyväksytään täysin, mukaan lukien hänen vikansa. Rakkaus on oikean ja väärän käsitysten tuolla puolen.

Rakkaus on energiaa, joka antaa jotakin: tunnet välittömästi olosi paremmaksi, kun saat rakkautta joltakulta. Rakkaus saa sinut nähdyksi, rentoutuneeksi, ja sinä kukoistat.

Rakkaus on yhdistävää: tunnemme olevamme yhteydessä heihin, joita rakastamme.

Se merkitsee sitä, että rakkaus on antavaa ja yhdistävää energiaa, joka sanoo “kyllä” sekä valolle että pimeydelle; se sisältää molemmat. Rakkaus kokoaa rikkinäisiä asioita, rakkaus parantaa. Se on energiaa, joka kattaa kaiken, parantaa kaiken, yhdistää kaiken. Maailmankaikkeus näyttää olevan tehty äärettömästä määrästä elämänmuotoja, ainutlaatuisia elämiä. Rakkaus on kaikkien noiden elämien sisäinen yhteys, mikä saa ne kaikki yhdeksi.

Se nousee kaikkien lokeroiden ja jaottelujen yläpuolelle. Vain aika ja tila tekee nuo erottelut mahdollisiksi, ja meidän omat arvioinnit ovat luoneet ne: esimerkiksi hyvä ja paha.

Joten rakkaus on pohjimmiltaan energiaa, joka ylittää ajan ja tilan, hyvän ja pahan: kaikkien olomuotojen takana olevaa yhdistävää ja parantavaa energiaa.

Mystikot sanovat usein, että kaikki on yhtä. Rakkaus on voima, joka saa sen aikaan. Se on kaikkien olomuotojen takana olevan ykseyden todellisuus, joka kattaa ja läpäisee kaikki nuo olomuodot. Se on tietoisuuden korkein kenttä, joka on sisäisesti yhteydessä kaikkeen, alkulähteeseen.

Sillä hetkellä, kun sanomme toiselle: “minä rakastan sinua”, sallimme sen todellisuuden takaisin sydämeemme. Silloin nostamme itsemme hetkeksi sille yhtenäisyyden tasolle ja päästämme irti lokeroista, joihin olemme itsemme sovittaneet. Aika ja tila sekä kaikki arvioinnit toisesta katoavat hetkeksi. Sitä rakkaus tekee. Rakkaus saa sinut jälleen tiedostamaan ajattoman, ikuisen todellisuuden. Rakkaus on maailmankaikkeuden perimmäinen ja perustavanlaatuisin todellisuus, vaikka se on ristiriidassa kaikkien ajattelutapojen kanssa, jotka luokittelevat todellisuuden lokeroihin. Tämän seurauksena monet ihmiset kokevat kireyttä sen välillä, mitä ajatuksemme kertovat meille itsestämme ja ympärillämme olevasta todellisuudesta ja mitä sydämemme saa meidät tuntemaan siitä: muurit vastaan yhtenäisyys, erillisyys vastaan yhteydessä oleminen.

Rakkauden alkulähde meissä

Mitä tarkoitan alkulähteellä?

Kun puhutaan alkulähteen käsitteestä, ajatellaan usein alkuperän käsitettä. Esimerkiksi Jumala on luonut meidät, joten se on meidän alkulähteemme, alkuperämme. Tai maailmankaikkeus luotiin alkuräjähdyksestä; se on kaiken alkulähde.

Tällainen ajattelu on ongelmallista, koska silloin me laitamme alkulähteen itsemme ulkopuolelle valtavan ajallisen erottelun avulla. Se erottelu on ajatusrakenne: uskomuksen ilmaus, että olemme erillisiä alkulähteestä.

Se uskomus on virheellinen. Emme ole koskaan erossa alkulähteestä.

Alkulähde on sellaista, joka on olemassa ajan ja tilan ulkopuolella, toisin sanoen alkulähde on nyt, alkulähde on täällä. Alkulähde ei ole meidän ulkopuolellamme, vaan sisällämme. Me olemme rakkauden alkulähde, me olemme rakkaus.

Alkulähteeseen yhteydessä oleminen, rakkauden tunteminen, jota olemme, tulisi siksi olla hyvin luonnollista meille. Se on olemista sellaisena kuin todella olet, tuntemista kuka todella olet, itsesi hyväksymistä täysin.

Näin sen pitäisi olla. Joten missä asiat ovat menneet pieleen? Siinä tavassa, jolla ajattelemme itsestämme. Kaikissa niissä ajatusrakenteissa, jotka vieraannuttavat meidät alkulähteestä.

Niin kuin ajattelemme ulkopuolisesta todellisuudesta, niin me ajattelemme itsestämme. Jos näemme itsemme ulkopuolisen todellisuuden kamppailuna “kaikki vastaan kaikki”, se merkitsee, että me olemme ristiriidassa myös itsemme kanssa. Ihmiset, jotka tuomitsevat toisia julmasti, eivät rakasta itseään.

Mitä tunnemme itsemme suhteen?

Katsotaanpa tätä. Mitä tunnet itsesi suhteen?

Pidätkö itseäsi hyvänä ihmisenä? Pidätkö itseäsi tarpeeksi hyvänä ihmisenä, jolla on oikeus rakastaa?

Monet ihmiset eivät ole sitä mieltä. He luulevat olevansa niin huonoja, että heidän on jatkuvasti piilotettava aito luontonsa ja ajatuksensa toisilta. He näkevät toiset normaaleina, mutta eivät itseään.

Toisin sanoen meistä tuntuu, että rakkauden pitäisi olla vain hyville ihmisille ja että rakkaus on ansaittava. Joten tämä on ensimmäinen virhe. Rakkaus on ehdotonta, ja juuri ne ihmiset, jotka pitävät itseään huonoina, tarvitsevat rakkautta eniten. Se mitä me kutsumme pahaksi, on peräisin rakkauden puutteesta.

Eikö voisi olla niin, että kaikki ne pahat ajatukset, joita sinulla on, kaikki mitä häpeät, on peräisin rakkauden puutteesta?

Jos ajattelet, ettet ole oikeutettu rakastamaan, koska ajatuksesi eivät aina ole niin mukavia, vaikkakin nuo ajatukset ovat seurausta rakkauden puutteesta, silloin et koskaan pääse perille. Olet lukinnut itsesi ajatusten kehään, joka piilottaa sisäisen aurinkosi kuin tumma pilvi.

Tämä on tärkeä este. Monet pahat, vihaiset ja pelokkaat ajatukset ja tunteet ovat heränneet meissä johtuen rakkauden puutteesta. Ja koska meillä on niitä, emme pidä itseämme rakkauden arvoisena. Tällä tavoin joudumme negatiiviseen kehään, johon emme salli rakkauden tulevan, ja siten menetämme yhteytemme alkulähteeseen. Tämä heijastuu uskomuksessa, että alkulähteen ja meidän maailmamme välillä on valtava ajan ja tilan kuilu.

Salli rakkaus

Miten pääsemme ulos tuollaisesta ajattelusta? Ensiksi ajattelemalla eri tavalla rakkaudesta, näkemällä rakkaus sellaisena, mikä on ehdotonta. Aidolla rakkaudella ei ole ehtoja. Vaatimuksia esittävä rakkaus – “rakastan sinua niin paljon, siksi sinun pitää…” – ei ole rakkautta, se on kiristystä.

Rakkaus ei ole vain ehdotonta, vaan rakkaus haluaa virrata paikkoihin, joissa sitä tarvitaan. Aivan kuten valo haluaa kirkastaa pimeyttä, rakkaus haluaa lempeästi koskettaa ja lohduttaa kaikkea kipua, kaikkea surua, kaikkea vihaa. Lakkaa pidättelemästä. Poista kaikki esteet sinussa olevan rakkauden alkulähteen ja sinussa olevan lapsen välillä, joka niin kaipaa rakkautta.

Päästä irti ajatuksesta, että sinulla ei ole oikeutta rakastaa. Kaikella mitä on olemassa, on oikeus rakastaa. Ja rakkaus haluaa erityisesti virrata sinussa oleviin pimeisiin kohtiin. Älä pidättele yhtään pitempään.

Tärkeintä on lakata ajattelemasta, että sinä et ole se alkulähde.

Miten teet sen? Se on hyvin yksinkertaista: oleta, että olet alkulähde juuri nyt.

Sano itsellesi: “Minä olen alkulähde, olen aina ollut se alkulähde. Rakastan itseäni.” Sallikaa tuon ajatuksen tulla päähänne hetkeksi, vaikka mitään tunnetta ei vielä olisi. Se on ensimmäinen vaihe.

Kysy sitten itseltäsi: “Mikä osa minua tarvitsee eniten rakkautta nyt? Katso sisimpääsi. Kuvittele, että jossakin sisälläsi piilottelee säikähtänyt tai kiukkuinen henkilö, joka ajattelee, ettei hänellä ole oikeutta rakastaa ja joka saattaa ajatella olevansa paha, erilainen ja ettei kuulu joukkoon.

Tunne sitten miten kovasti tuo henkilö tarvitsee rakkautta, miten sydämessäsi haluat rakastaa tuota henkilöä.

Nyt olet löytänyt totuuden: sinä olet rakkaus, sinä olet alkulähde.

Anna nyt rakkautesi virrata tuohon kadonneeseen itsesi osaan. Halaa ja puhu sille pehmeitä, kilttejä sanoja: “Minä näen sinut, olet osa minua, sinä kuulut mukaan, me jatkamme eteenpäin yhdessä.”

Rakkauden sisäisen virran salliminen koostuu kolmesta vaiheesta:

– Tajua, että kaikki maailmankaikkeudessa on oikeutettu rakastamaan, sinä mukaan lukien, ja ole halukas avautumaan rakkaudelle.

– Kuvittele, että olet alkulähde. Että et ole köyhä, vaan rikas, rikas rakkaudesta.

– Anna sitten rakkauden virrata alkulähteestä tuohon itsessäsi olevaan kadonneimpaan osaan.

Kun ensimmäisen kerran teet tuon harjoituksen, et ehkä tunne paljoakaan rakkautta virtaavan. Mutta vähitellen jotakin murtuu auki sisälläsi. Hitaasti se alkaa virrata.

Rakkauden sisäinen virta

Rakkauden sisäistä virtaa estävät arvottomuuden ajatukset, jotka liittyvät vahvoihin uskomuksiin, joissa sanotaan, että olemme erillään alkulähteestä. Mieti vanhaa uskomusta syntiinlankeemuksesta: Jumala heitti ihmisen ulos paratiisista.

Ihminen on monimutkainen olento. Osa meistä on erillään alkulähteestä: se persoona, joka haluaa elää elämän ihmeellistä seikkailua, tutkia maailmankaikkeutta, on yhä myös alkulähde. Toisella jalalla seisomme tuhansien olomuotojen maailmassa, kun taas toinen jalka on ajattomassa alkulähteessä. Meissä on kaksi puolta: olemuksemme polaarisuus eli vastakkaisuus. Sama vastakkaisuus on kaikessa mitä on olemassa; siksi voimme sanoa, että kaikki on yhtä.

Rakkauden sisäinen virta syntyy, kun täysin sallimme tietoisuuden noista kahdesta puolesta tulevan itseemme ja päästämme täysin irti ajatuksista, jotka erottavat ne. Se pieni inhimillinen itse meissä, meidän persoonamme tulee silloin takaisin sen sisäisen auringon säteilevän rakastavaan valoon saakka. Ne valoa estävät pimeät ajatuspilvet ovat hävinneet.

Kun persoona jälleen sallii valon tulevan sisään, silloin rakkaus alkaa virrata. Tämä sisäinen virta luo yhteyden elämän ulkoiseen virtaan. Alamme jälleen elää, kun emme ole enää jäykkien ajatusten vankina. Sallimme jälleen elämän virran kuljettavan meitä ja meistä tuntuu, että rakkaus ei ole vain meissä, vaan läsnä kaikessa ympärillämme.

Lopuksi, aktivoi rakkauden virta maailmaan

Me kaikki kaipaamme maailmaa, jossa on enemmän valoa, rakkautta ja harmoniaa, mutta emme koskaan saavuta sitä, jos jatkuvasti uskomme kanssaihmisten pahoihin aikeisiin ja kritisoimme niitä. Niin tekemällä me vain luomme kovuutta, kamppailua ja kaksinaisuutta. Niin tekemällä me luomme lokeroita, jotka perustuvat omiin arviointeihimme ja kiukkuumme, mihin lukitsemme itsemme: lokeroihin, jotka estävät sekä elämän että rakkauden virran. Heijastamalla omaa pimeyttämme kanssaihmisiin emme näe pimeyttä itsessämme, ja osa meistä jää vaille rakkauden virtaa.

Ratkaisuna on nähdä kanssaihmiset rakkauden silmin.

Katsomalla tällä tavoin voimme nähdä heissä hyvää, rakkautta.

Katsomalla tällä tavoin voimme jälleen ymmärtää, että kukaan ei ole syntynyt pahantekijäksi ja että ihmisen uskomusten ja hänen todellisen luontonsa välillä on ero.

Katsomalla tällä tavoin me aktivoimme hyvää toisessa.

Sallimalla rakkauden virran itsessämme me käynnistämme myös rakkauden virran ympäröivässä maailmassa.

Vain siten luodaan uusi Maa, se maailma, jota niin kaipaamme.

Uusi Maa on lopulta heijastus siitä uudesta Maasta meissä itsessämme: ihminen, joka syntyy upottaessamme täysin oman persoonamme rakkautemme valoon, siihen alkulähteen valoon, jota olemme.

© Gerrit Gielen

Suomennos: Tapio Närhi