Kirjoittanut Gerrit Gielen

Monista tätä nykyä elävistä ihmisistä sanotaan, että he ovat “huonosti maadoittuneita”. Se tarkoittaa, että emme ole täysin läsnä kehossamme: osa mielestämme tai ajatuksistamme on jossakin muualla. Joskus se tapahtuu tietoisesti ja silloin tajuamme, että se osa mieltämme on aina jossakin muualla. Joskus se kuitenkin on tiedotonta: emme tajua, että olemme paljon enemmän kuin se maallinen persoona, johon samastumme. Olemme osa “yhteiskuntaa”, mutta olemme menettäneet yhteyden sieluumme, ytimeemme.

Kun katson itseäni, huomaan tämän eriytymisen alkaneen varhain: jokin mieleni osa puuttui. Ollessani koulussa en ihan vihannut sitä, mutta en tuntenut oloani siellä kotoisaksikaan. Kävin oppitunneilla, sain tyydyttäviä arvosanoja, vaikka mielenkiintoni ei varsinaisesti ollut oppiaineessa. Sisäinen maailmani oli kaukana Maasta. Luin paljon. Olin kiinnostunut myös maalaamisesta, ja kun katselin kauniita maisemia, kuten van Ruisdaelin tekemää, jouduin unelmien maailmaan.

Jacob van Ruisdael – Vesiputousmaisema

Koska isälläni oli mielenterveysongelmia, emme juuri koskaan menneet minnekään. Kaunis luonto, inspiroivat maisemat, meri – mikään näistä ei kuulunut nuoruuteeni. Vaikka Alankomailla on paljon rannikkoviivaa, näin meren ensimmäisen kerran vasta ollessani 18-vuotias. Asustin mieluummin sisäisessä maailmassani kuin Tilburgin harmailla kaduilla. Tämän seurauksena oli huono maadoittuminen aikuisena: en pystynyt olemaan sydämelläni ja sielullani läsnä omassa kehossani. Toiset saivat usein vaikutelman, että olin sulkeutunut ja poissaoleva. Vika ei ollut kokonaan itsessäni, sillä usein minusta tuntui, etten pystynyt olemaan oma itseni toisten ihmisten kanssa. Kun ei pysty olemaan oma itsensä, piiloudutaan.

Minusta tuntui myös, etten pystynyt olemaan läsnä Maan päällä mieleni avulla. Ajattelin, että siihen oli sopeuduttava ja että se oli minun ainoa vaihtoehtoni. Se on minun tarinani, ja monilla ihmisillä on samanlaisia tarinoita.

Huonon maadoittumisen syy on aina siinä, että lapsi jotenkin tuntee, ettei hän voi olla oma itsensä ja ettei olet tervetullut sellaisena kuin on. Lapsilla on aina tiedoton muisto henkimaailman kauneudesta, leikkisyydestä, luovuudesta ja riemukkuudesta. Paikasta, jossa ei ole paineita, ei pakkoa.

Se hetki, jolloin kasvava lapsi huomaa olevansa erilainen kuin muut, osa lapsen tietoisuudesta vetäytyy – ihminen kadottaa itsensä. Hän ei sitten osallistu yhteiskunnaksi kutsuttuun koneistoon eikä tule sen osaksi: kutsumme sitä kasvamiseksi. Tai sitten hän pysyy tietoisena unelmamaailmastaan, vetäytyy itseensä, koska hänestä tuntuu, ettei maailmassa ole paikkaa hänelle.

Ensimmäisessä tapauksessa hän näkee itsensä maadoittuneena, mutta sitä hän ei ole. Hän luulee olevansa, koska hän on osa järjestelmää. Kuitenkaan järjestelmä ei kokonaisuudessaan ole lainkaan maadoittunut. Hän ei yksinkertaisesti tiedosta enää sitä osaa itsestään, joka ei sovi joukkoon.

Monet nykyajan toimistorakennukset ja tehtaat, jopa kokonaiset kaupungit eivät ole maadoittuneita itsenäisinä kokonaisuuksina. Sen asukkaat eivät kuitenkaan tajua sitä: he ovat alkaneet luulla sen olevan normaalia eikä heistä tunnu, että siinä on jotakin väärin. He ovat menettäneet yhteyden henkiseen itseensä ja sisäiseen lapseen, joka on tämän minän osan perimmäinen ilmenemismuoto.

Muutama vuosi sitten kävelin erään aasialaisen suurkaupungin kaduilla. Siellä oli tuskin lainkaan vihreyttä, vain valtavia väkijoukkoja, kiivasta liikennettä, tornimaisia asuinrakennuksia vieri vieressä. Huomasin, että kaupungin energia oli täysin omillaan. Sieltä puuttui täysin luonnon rauha ja harmonia, joka antaa terveellisen yhteyden Maahan. Tuollaisessa kaupungissa toimivista ihmisistä tulee osa kaupungin energiaa ja heistä maadoittumisen puute on normaalia, ja heidän mielestään se kuuluu nykyaikaiseen yhteiskuntaan.

Näin ollen maadoittumisen suhteen ihmiset voidaan luokitella kolmeen ryhmään:

1. Ihmiset, jotka ovat huonosti maadoittuneita mutteivät tiedä sitä; he hyväksyvät omat rajoituksensa tosiasiana eivätkä lainkaan tiedosta omaa sisäistä suuruuttaan. He ovat täysin samastuneita itseensä sillä leimalla, minkä yhteiskunta on heille antanut: esimerkiksi aikuinen, kovasti työtä tekevä mies tai kotirouva.

2. Ihmiset, jotka ovat huonosti maadoittuneita ja tietävät sen. Nämä ovat usein ihmisiä, jotka eivät tunne oloaan kotoisaksi täällä ja jotka ajattelevat, etteivät todella ole tervetulleita tähän maailmaan. He näkevät sosiaalisen todellisuuden ympärillään ja heistä tuntuu, ettei täällä ole heille mitään paikkaa. He tiedostavat sen osan itsestään, joka ei ole läsnä Maan päällä, ja ajattelevat: “Tämä maailma ei käy yhteen sen kanssa, mikä minä olen.”

3. Ihmiset, jotka ovat (enemmän tai vähemmän) hyvin maadoittuneita. Kaikista ongelmista ja vastustuksesta huolimatta he silti löytävät keinon ilmaista sisäistä maailmaansa. He näyttävät maailmalle jotakin aidosta itsestään.

Tämä kirjoitus on tarkoitettu auttamaan ihmisiä siirtymään 2-ryhmästä 3-ryhmään. Haluan tehdä sen osittain omien kokemusteni pohjalta. Henkilökohtaisesti olen aina tiedostanut hyvin sisäisen maailmani, mutta yksinkertaisesti uskonut, ettei Maassa ollut paikkaa varsinaiselle itselleni. Joten tietyllä tavalla elin kaksoiselämää. Joka tapauksessa aloin ottaa tärkeitä askeleita Maata kohti.

Vaihe 1 – Jätä aikaa itsellesi saadaksesi selville kuka olet

Ulkoa päin katsottuna ensimmäinen vaihe minulle oli paradoksaalinen. Päätin, etten tee uraa, vaan teen töitä niin vähän kuin mahdollista. 1980-luvun alkupuolella työskentelin vain osa-aikaisesti 3 päivänä viikossa, mikä oli silloin hyvin epätavallinen juttu miehelle. Minulla oli neljä kokonaista päivää viikossa itselleni. Sanoin hyvästit mahdolliselle sosiaaliselle uralle.

Muistan kävelleeni kirjastoon ensimmäistä kertaa arkipäivänä ja vain istuneeni lukemaan. Pidin siitä. Minulla oli aikaa itselleni tehdä asioita, jotka olivat minusta todella mielenkiintoisia. Oli aikaa vain kävellä hieman viikon kuluessa silloin kun minusta tuntui siltä.

Jos haluat maadoittua paremmin, tämä on ensimmäinen vaihe, joka sinun on tehtävä. Anna itsellesi aikaa. Sillä ei ole väliä mitä teet sinä aikana, kunhan sinusta tuntuu, että se aika on täysin sinun. Jokaisena hetkenä, mikä ei ole meidän omaamme, emme ole todella Maan päällä. Pystyäksemme sanomaan “kyllä” elämälle Maan päällä ja pystyäksemme olemaan täysin läsnä täällä, meidän täytyy tuntea, että meille on aikaa.

Se on valtava askel. Yhteiskunta asettaa meille valtavia paineita olla toimeliaita ja tehdä jotakin. Meidän odotetaan tekevän uraa, rahaa, olemaan hyödyllinen yhteiskunnan jäsen, huolehtimaan toisista, jne. Kaikki nuo asiat edellyttävät meiltä jotakin. Jose emme tee mitään ja jos käytämme aikaa itseämme varten, tunnemme syyllisyyttä. Kun vain istumme tekemättä mitään, sitä pidetään pahana asiana.

On toinenkin syy miksi aika itseämme varten on niin tärkeää: emme voi olla maadoittuneita, ellemme tiedä keitä olemme. Varttuessamme ulkomaailma kertoo meille keitä olemme. Saamme nimen vanhemmiltamme: olet joko poika tai tyttö. Sinulta odotetaan tietynlaista käytöstä sukupuolen mukaan. Sinä sisäistät nuo ajatukset itsestäsi. Ainoastaan jos teet aikaa ja tilaa itsellesi, pystyt päästämään irti noista sisäisistä viesteistä. Miehenä minulle oli tärkeää päästää irti kaikenlaisista aatoksista miehenä olemiseen. Luomalla tilaa minussa olevalle naispuoliselle energialle, minussa olevalle lapselle – tilaa minussa olevalle enkelille.

Itselle varattu aika merkitsee sitä, että ennemmin tai myöhemmin tiedostat mitä itsesi sisällä on menossa, kuka todella olet ytimessäsi – ainutkertainen sinä. Näin sinusta tuntuu erilaiselta, tunnet kuka todella olet.

Todellinen maadoittuminen alkaa järjestämällä aikaa siihen, että huomaat itsessäsi sen osan, joka ei ole maadoittunut. Ellet tee näin ja jos menet täysin yhteiskunnan energian mukana, silloin hylkäät sen osan ja sinut pakotetaan 1-ryhmään.

Vaihe 2 – Ilmaise itseäsi

Toinen tärkeä askel oli päätös tehdä sisäinen maailmani näkyväksi toisille. Päätin näyttää “erilaisuuteni”, aidot värini maailmalle. Minun tapauksessani tein sen rakentamalla verkkosivuston ja julkaisemalla kaikenlaisia tekstejä: “Elämä ja tietoisuus“. Vuosien kuluessa olin kehitellyt monia ideoita siitä, millaista elämä oli. Luomalla verkkosivuston näytin itsestäni jotakin, jonka olin aina salannut maailmalta – kosketin maailmaa.

Mitä tapahtuu, jos teet näin?

Vanha yhteiskunta ei ole maadoittunut eikä tasapainossa. Emme elä symbioosissa Maan kanssa; harmoniaa ei ole. Talouselämämme perustuu Maan ryöväämiseen. Kiskomme nopeasti valtavia määriä luonnonvaroja Maasta, millä pidetään kyseenalaista massatuotantoa käynnissä, ja näin tekemällä me tuhoamme ympäristöä. On selvää, ettemme voi ikuisesti jatkaa tällaista tasapainotonta elämäntapaa. Se elämäntapa tulee siitä, ettei yhteiskunta kokonaisuudessaan ole maadoittunut. Monet nykyisin elävät ihmiset luulevat, että he ovat hyvin maadoittuneita, mutta eivät he ole. Ihmiset saavat virheellisen maadoittumisen tunteen siitä, että he ovat vahvasti yhteydessä suureen energiajärjestelmään, joka itsessään ei ole maadoittunut. Sen takia he eivät ota Maata huomioon. Tuloksena on maapallon riistäminen ja tuhoaminen.

Sillä hetkellä kun annat jotakin virrata itsesi syvyyksistä Maahan, luot energiakiertoa. Annat jotakin Maalle ja silloin virta tulee takaisin. Se on luonnollista kiertokulkua, joka eroaa hyvin paljon nykyaikaisen, jälkiteollisen yhteiskunnan ahnaasta mekanismista. Luomalla tuollaisen kierron Maan kanssa alat automaattisesti tuntea olevasi osa Maasta ja ottaa vastuuta Maasta.

Kun yhä useampi ihminen luo sellaista kiertokulkua, muodostuu suurempi ja parempi tasapaino antamisen ja ottamisen välille, Maan ja ihmiskunnan välille.

Uudella aikakaudella tulee olemaan maadoittunut ihmiskunta. Mutta se voidaan saada aikaan vain, jos yksilöt päättävät tuoda julki kauneimmat ja syvällisimmät osat itsestään Maan päälle.

Vaihe 3 – Sano “kyllä” tulevalle virralle

Jotta tämä kiertokulku toteutuisi kokonaan ja aktivoituisi täysin, on tärkeää sanoa “kyllä” sisään tulevalle virralle. Se saattaa näyttää yksinkertaiselta, mutta ei se ole. Elämässämme on kaikenlaisia vanhoja pelkoja ja uskomuksia, jotka estävät tätä tapahtumasta. Olemme myös usein luoneet todellisuuden, joka tekee tämän monimutkaiseksi meitä ympäröivien vanhojen pelkojen ja uskomusten pohjalta.

Pelko saa meidät tarrautumaan siihen, mikä tuntuu turvalliselta tutulta – se vanha. Työ, ihmissuhde, ystäväpiiri, perhe, elinympäristö – kyse voi olla kaikista asioista, joihin emme ole todella tyytyväisiä, mutta ne antavat meille turvallisuuden tunnetta. Tämä estää sitä uutta, mitä Maa haluaa antaa meille, tulemasta meille päin. Pelko saa meidät pysymään yhteydessä vanhoihin energiajärjestelmiin, jotka eivät ole maadoittuneita, ja pelko saa meidät takertumaan väärään maadoittumisen ja turvallisuuden tunteeseen.

Sanomalla “kyllä” uudelle merkitsee sitä, että meidän on päästettävä vanhasta irti. Tämä on luottamuksen askel, ja koska inhimillinen maailmamme perustuu pelkoon, tämän askeleen ottaminen ei ole helppoa.

Kuvittele seuraavasti. Sinulla on kasvuikäinen lapsi. Eräänä päivänä hän tulee sanomaan: “En halua enää mennä kouluun, en ole tyytyväinen siellä enkä opi mitään.”

Kuvittele, miltä asia sinusta tuntuisi. Kenties paniikki: ajatus siitä, että kaikki menisi täysin pieleen tällä lapsella. Elämä tekemättä mitään, kotona pysyen, tuollainen lapsi menee täysin hukkaan – siitä ei voi tulla mitään hyvää. Me kaikki haluamme lapsen saavan diplominsa ja saavan hyvin palkatun työn. Emme voi todella uskoa, että tie elämän onneen tuolla lapsella on jossakin kokonaan muualla.

Tuollaisessa tilanteessa tunne se paine, jonka aiheutat lapselle viestimällä hänelle: “Jos et mene järjestelmän mukana, kaikki menee pieleen.” Ja niin lapsi asettaa vahvasti kyseenalaiseksi sen, mikä saattaisi olla hänen tiensä täyttymykseen ja onnellisuuteen.

Tämä asenne, tämä usko järjestelmään on itse asiassa meidän oma “pyhä” uskomme, että heti kun astut järjestelmän ulkopuolelle ja jätät sen vaatimukset huomiotta, asiat menevät huonosti.

Me olemme tuo lapsi, me tunnemme oman sisäisen tarkoituksemme: tien onnellisuuteen. Kuitenkin meissä on myös hyvin voimakas autoritaarinen ääni, joka sanoo, että tätä ei voida tehdä ja että siihen uskominen on naiivia ja epäkypsää. Että sisäiseen ääneemme, syvimpiin haluihimme yhteyden ottaminen on itse asiassa pakoa todellisuudesta.

Kasvoimme sen ajatuksen kanssa, että yhteiskuntamme energiajärjestelmä tuo varmuutta: pankit ovat luotettavia, eläkkeemme ovat varmoja, pysyvä työpaikka tarjoaa turvallisuutta. Kun olemme sairaita, lääkäri parantaa meidät, koulutuksemme takaa hyvän työpaikan, jne. Tänä päivänä me kuitenkin huomaamme, että nämä asiat eivät ole lainkaan varmoja. Syy on siinä, että koko yhteiskunnaltamme puuttuu hyvä maadoitus.

Hyvänä uutisena on, että voimme muuttaa tämän, ja monet ihmiset tekevät sitä jo. Enemmän kuin koskaan tämän päivän mottona on: “Paranna maailmaa, ja aloita itsestäsi.”

Luo ensin hyvä maadoitus itsellesi ja terveellinen energiakierto, jossa ilmaiset itseäsi maailmaan, ja avaudu sille, mitä maailma haluaa antaa sinulle.

Avautua – miten se tehdään? Heti kun alamme tuoda julki maailmaan sitä, mitä sisällämme on, meitä kohti alkaa tulla uusia asioita. On hyvin tärkeää luottaa ja uskoa siihen, ja sanoa sille “kyllä” sydämemme pohjasta.

Lopuksi: Hyväksy ehdoton rakkaus

Lopulta maadoittuminen on hyvin yksinkertainen asia: hyväksy Äiti Maan rakkaus sinuun henkilökohtaisesti. Käännä selkäsi sille ajatukselle, että Maa on kuollut, eloton asia, ja virittäydy sisäisesti sen tietoisuudelle – ja tunne sitten saamasi rakkaus henkilökohtaisesti. Tunne, että Maa haluaa auttaa sinua ja tukee aina sinua polullasi.

Maassa elettävän elämän ihme on siinä, että mitä enemmän tuot esiin itseäsi ja olet oma itsesi, sitä enemmän tunnet Maan rakastavan sinua. Kuule Maan kutsu. Kuule, kuinka se kutsuu sieluasi, todellista itseäsi. Sano “kyllä” itsellesi ja sano “kyllä” Maan rakkaudelle, joka on olemassa sinua varten. Se on maadoittumista.

© Gerrit Gielen

Suomennos: Tapio Närhi