Pamela Kribbe kanavoi Joshuaa

Rakkaat ystävät, olen tänään tullut puhumaan teille kaikille. Tunnen teidät kaikki niin hyvin! Ette tiedäkään kuinka hyvin tunnen teidät. Olen usein kanssanne, koska sydämeni on yhteydessä teihin. Minä näen tuskanne, minä koen teidän ilonne, huolenne, kärsimyksenne. Ja minä haluaisin niin kovasti kertoa siitä voimasta, mikä teissä asuu. Oman tietoisuutenne voimasta. Oman olemisenne voimasta. Oman sielunne voimasta.

Liian usein te olette yhä etsimässä. Aina uudelleen te etsitte ratkaisuja itsenne ulkopuolelta. Mutta kun otatte nämä ratkaisut itsellenne, ne alkavat jo sulaa pois. Ymmärtäkää, että olette olemisenne keskusta, oman universuminne aurinko. Tietoisuutenne suunta ja se, mihin se on virittäytynyt, päättää miltä teistä tuntuu, mitä ajattelette, miten toimitte. Syvältä sisimmästänne te suuntaatte näitä asioita aivan kuin aurinko suuntaa säteitään ulospäin. Jos uskotte, että teissä on olemuspuolia, joille tämän auringon ei pitäisi loistaa valoaan, paikkoja, joissa sen ei pitäisi paistaa, että on asioita, joita sen ei pitäisi lämmittää säteillään, silloin kaikki kohtaamanne ihmiset ja asiat vahvistavat näitä uskomuksia.

Samalla tavalla jonkun toisen apu tai neuvo voidaan ottaa vastaan vain, jos sallitte oman aurinkonne paistavan valoaan sille olemuspuolelle, johon apua tarvitsette. Päätös kyseisen olemuspuolen laittamisesta valoon ja oven avaamisesta on aina teidän. Kukaan muu ei voi pakottaa teitä tekemään niin. Siksi kukaan ei voi auttaa teitä, jos ette salli itseänne autettavan. (Tämä koskee maallista apua samoin kuin apua meidän puoleltamme.)

Teillä on vakaumuksia, jotka saavat teidät luulemaan, ettei teillä ole voimaa löytää omaa tietänne, tuntea omaa kohtaloanne uudelleen. Nämä vakaumukset kytkeytyvät menneisyyteen, jolloin eksyitte itsestänne hyvin kauan sitten. Puhun nyt erityisesti menneisyydestä täällä Maassa, monien maallisten elämien menneisyydestä, jolloin koitte paljon pimeyttä.

Tämä historia ei ole ollut merkityksetön. Se on historiaa, jolloin kohtasitte paljon pelkoa ja jolloin pelko peitti sisäisen aurinkonne varjoonsa. Mutta nyt olette kaikki hiljalleen heräämässä. Osia teistä on jo valossa taas, mutta on myös monia olemuspuolia, jotka ovat yhä pimeässä, pelon ja itseänne koskevan epävarmuuden varjossa.

Voitte verrata tätä sisäistä pimeyttä eksyneeseen lapseen. Osa sielustanne on kuin eksynyt lapsi. Se on eksynyt tieltään tuskan menneisyyteen. Mutta menneisyys ei ole staattista. Aika on jossakin määrin illuusio. Mitään ei ole peruuttamattomasti menetetty ajassa. Ei ole suljettuja ovia. Sisällänne oleva eksynyt lapsi, joka on pirstoutunut menneisyydessä, voidaan löytää ja parantaa. Te olette sen vanhempi, te olette se, jonka tehtävä on hoivata sitä lasta ja joka voi antaa sille lämpöä ja tuoda sen takaisin elämään.

Ja elämällä minä tarkoitan aitoa elämistä. Te olette unohtaneet elää. Olette oikein hyviä pysymään hengissä, mutta aidosti eläminen on niin paljon säihkyvämpää ja inspiroivampaa ja iloisempaa.

Täsmälleen se osa teistä, se sisäinen lapsi, joka parhaiten pystyy tekemään näin, on eksynyt. Se eksyi menneisyyden varjoihin, eksyi kertyneisiin tapahtumiin, jotka aiheuttivat tietoisuudellenne traumoja. Kaikkina aikoina, kun olette olleet inkarnoituneina tänne maapallolle, sielutasolla olette kehittyneet kuin lapset aikuisuuteen. Siinä mielessä tulitte maapallolle lapsina, saitte monia omia kokemuksia, ja monia kokemuksia te ette ihan täysin ymmärtäneet. Nyt olemme tulossa historianne tietyn vaiheen eli kehityskaaren loppuun, ja on aika kohota niiden kokemusten yläpuolelle, jotka jäivät ymmärtämättä: kasvaminen vanhemmuuteen. Nyt on aika olla oman lapsenne äiti ja isä. Ja nimenomaan sitä haluan korostaa puhuessani teille tietoisuutenne voimasta: teissä olevasta voimasta kohota haavoitetun sisäisen lapsen yläpuolelle.

Lapsi teissä on monien ymmärtämättä jääneiden kokemusten uhri. Sanon teille, että syvintä sisäistä haavaanne voidaan parhaiten verrata hylätyn lapsen tunnetilaan. Kyse on lapsesta, joka on jotenkin joutunut eroon Kodin turvallisesta ja rakastavasta sylistä ja joka ei tiedä miksi ja minkä takia. Teissä on lapsi, joka tuntee itsensä hylätyksi ja joka on peloissaan ja jolla ei ole viitekehystä pystyäkseen ymmärtämään. Tämä tuska viittaa hyvin kaukaiseen hetkeen menneisyydessä, aikaan, jolloin erositte Jumalan kaltaisesta ykseystilasta ja aloititte matkanne yksilöllisinä sieluina. (Tätä valaistaan seuraavassa kanavoinnissa: “Kosminen syntymäkipu”.)

Jossakin vaiheessa tulette ymmärtämään, että tämä matka oli oma valintanne ja sellainen luomisteko, joka oli aidosti jumalallinen. Se syvä tuska, jota tunsitte, kun aloititte yksinäisen matkanne, kokemusten matkanne, tämä syvä tuska oli samaan aikaan mahtava luomisteko. Sillä irrottautumalla sieluina suuresta kokonaisuudesta, Isä-Äiti-Jumalasta, te sallitte itsenne keksiä paljon asioita, kokea ja tuntea paljon. Matkanne nykyisessä vaiheessa, jossa on vielä paljon sisäistä tuskaa, on vaikea nähdä, mikä tuon pitkän kotimatkan lopullinen merkitys on. Mutta haluan vakuuttaa teille, että olette mahtavia valo-olentoja, joiden rohkeus ja luottamus Luojaan on suuri, muutoin ette olisi koskaan aloittaneet tätä matkaa. Haluaisin muistuttaa teille siitä itsessänne olevasta rohkeuden ja luovuuden kipinästä. Tuntekaa se kipinä uudelleen sydämessänne, ottakaa siihen uusi yhteys. Tietäkää, että teillä on valta antaa sisäisen lapsenne herätä jälleen henkiin ja antaa sen laulaa ja leikkiä. Kun katsotte sisäistä pimeyttänne eksyneen lapsen kutsuna, tarjoan teille näkökulman, joka rohkaisee teitä hoivaamaan ja rakastamaan itseänne sellaisena vanhempana, jollainen te todella olette.

Matkanne alussa sieluna teille uskottiin eksynyt ja hylätty lapsi, joka oli jätetty yksin pimeään. Teidän haasteenanne oli käsitellä tätä tunneosaa itsestänne. Tämä osa teistä edustaa kaikkein elinvoimaisinta ja “kaunistelemattominta” olemuspuolta teistä, itsensä elämän liikkeelle panevaa voimaa. Matkanne lopussa, elämien kiertokulun päättyessä te pidätte sisäistä lastanne kädestä ja näette, kuinka se säteilee iloa, mielihyvää ja innostunutta tietoisuutta teille. Se tuntee jälleen olevansa turvassa ja siksi se näyttää aidon aarteensa: kykynsä tuntea voimakkaasti ja elää elämää täysillä. Perille päästäkseen se tarvitsee aikuisen, joka ottaa sitä kädestä ja hoivaa sitä ja innoittaa sitä luottamuksella. Ja siinä on teidän tehtävänne: olla sisäisen lapsen holhooja. Tämä lapsi on aiheuttanut teille tuskaa, se on kantanut teidän tunnetilojen traumoja, mutta samaan aikaan siinä on suurin lupaus: olla teille rakkauden, ilon ja luovuuden syvällisin lähde.

Aika on koittanut. Historianne tässä vaiheessa on aika koota yhteen ja sulauttaa itseenne kadonneet osat itsestänne. On aika olla se keskusaurinko, joka te olette. Vaatimalla oman tietoisuutenne voimaa itsellenne te ette pelkästään palaa siihen, “miten asiat olivat ennen kuin aloititte matkanne”. Te olette luomassa kokonaan uutta todellisuutta eli tietoisuuden tasoa. Tunnistamalla oman jumaluutenne tuntuu kuin tulisitte kotiin, se herättää teissä vanhoja muistoja autuasta ykseydestä ja harmoniasta, joista kerran tiesitte. Mutta nyt ensimmäistä kertaa te synnytätte sen ykseyden tunteen puhtaasti omasta tietoisuudestanne samalla kun olette yhä aineellisessa todellisuudessa. Te ilmennätte Jumalan Maan päälle. Te palaatte jumalalliseen ydinolemukseenne luopumatta yksilöllisyydestänne ja aineellisesta muodostanne. Se on uuden aikakauden ihme: olla yksi ja Yhtenä, olla ainutkertainen ja yksilöllinen tietoisuus sekä samaan aikaan olla Yhtä ja yhteydessä kokonaisuuden kanssa.

© Pamela Kribbe 2005

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi