Kuka Joshua on?
 


Keskustelu Joshuan kanssa lokakuussa 2002



Joshua, kuka sinä olet?

Minä olen se keskuudessanne ollut henkilö, jonka olette tulleet tuntemaan Jeesuksena.
Minä en ole kirkkoperinteenne Jeesus tai uskonnollisten kirjoitustenne Jeesus.
Olen Joshua-ben-Joseph; olen elänyt miehenä, joka oli lihaa ja verta.
Saavutin tosiaan Kristus-tietoisuuden ennen teitä, mutta siinä minua tukivat voimat, jotka ovat tällä hetkellä teidän mielikuvituksenne ulottumattomissa. Minun tuloni oli kosminen tapahtuma - annoin itseni sen käyttöön.

Se ei ollut helppoa. En onnistunut pyrkimyksissäni välittää ihmisille Jumalan rakkauden valtavuutta. Syntyi paljon väärinkäsityksiä. Tulin liian aikaisin, mutta jonkun oli tultava. Tuloni oli kuin kiven heitto suureen kalalammikkoon. Kaikki kalat pakenevat ja kivi vajoaa syvyyksiin. Kuitenkin vedenväreitä on havaittavissa pitkään jälkeen päin. Voidaan sanoa, että sellainen tietoisuus, jota halusin välittää edelleen, teki maanalaista työtään jälkikäteen. Lammikon pinnalla oli alituista, hyvää tarkoittavaa lainehdintaa, mutta harhaan menneet tulkinnat törmäsivät ja taistelivat toistensa kanssa minun nimissäni. Ne, joita energiani kosketti ja Kristus-energian antama impulssi liikutti, eivät kunnolla pystyneet sisäistämään sitä omaan psykologiseen ja fyysiseen todellisuuteensa.

On vienyt pitkän aikaa ennen kuin Kristus-tietoisuus saattoi asettautua maapallolle. Mutta nyt se aika on tullut. Ja minä olen palannut puhumaan monien kautta, kaikkien kautta ja jokaiselle, joka haluaa kuunnella minua ja joka pystyy ymmärtämään minua sydämensä hiljaisuudesta. Minä en saarnaa enkä minä tuomitse. Vilpittömin toivoni on puhua sinulle rakkauden suunnattomasta ja ehtymättömästä läsnäolosta, joka on ulottuvillasi milloin tahansa.

Olen osa paljon suurempaa tietoisuutta, mahtavampaa entiteettiä, mutta minä, Joshua, olen se ruumiillistunut osa tuosta entiteetistä (eli tietoisuuskentästä). En pidä Jeesus-nimestä paljoakaan, koska siihen on tarttunut niin vääristynyt versio siitä, mitä minä edustan. "Jeesus" on kirkkoperinteiden ja auktoriteettien omistama. Sitä on vuosisatoja muovattu sopimaan kirkon patriarkkojen tarkoituksiin, jopa niin pitkälle, että Jeesuksesta olemassa oleva mielikuva on tällä hetkellä kaukana siitä mitä minä edustan, joten olisin kovasti mielissäni, jos voisit vain antaa sen mennä ja vapauttaa minut siitä perinnöstä.

Minä olen Joshua, lihaa ja verta oleva ihminen.
Olen sinun ystäväsi ja veljesi.
Ihmisenä oleminen on minulle tuttua kaikin tavoin.
Olen opettaja ja ystävä.
Älä pelkää minua. Syleile minua aivan kuin syleilet omaa sukulaistasi.
Me olemme perhettä.


Joshua, Jeesus ja Kristus

Kristus-energia, jota tulin tarjoamaan teille, on peräisin kollektiivisesta energiasta, joka on kaksinaisuuden maailman tuolla puolen. Se merkitsee, että se tunnistaa hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, antamisen ja ottamisen vastakohdat yhden ja saman energian eri puoliksi. Kristus-tietoisuuden todellisuudesta eläminen merkitsee, että minkään kanssa ei tarvitse kamppailla. Todellisuuden hyväksyntä on täydellistä. Juuri kamppailun tai vastustuksen puuttuminen on sen pääominaisuus. Koska Kristus (eli Kristus-energia) tunnistaa kaikkien ajatusten, tunteiden ja toimien ääripäät saman jumalallisen energian ilmenemismuotoina, kaksinaisuutta tai tuomitsemista ei voi olla siinä tavassa, jolla "hän" (kristusmainen energia) kokee todellisuutta.

Otetaanpa tähän yksi esimerkki. Kun Kristus sinussa katselee ihmisten välistä aseellista yhteenottoa, hänen sydämensä itkee hävinneen osapuolen kohtaloa, mutta hän ei tuomitse. Hän tuntee jokaisen lyönnin tuskan ja nöyryytyksen ja hänen sydämensä täyttyy myötätunnosta, mutta hän ei tuomitse. Hän katselee hyökkääjää, jolla on ase ja jolla on voimaa ja joka aiheuttaa kipua, ja hän tuntee ……hyökkääjän sisällä olevan vihan ja katkeruuden, ja hänen sydämensä suree, mutta hän ei tuomitse. Sydämessään Kristus syleilee koko näytöstä syvän myötätuntoisesti, mutta tuomitsematta, koska hän tunnistaa kaikki puolet kokemuksina, jotka hän on itse käynyt läpi. Hän itse on elänyt kaikki roolit, hyökkääjän ja uhrin, isännän ja orjan roolit, ja hän on oppinut ymmärtämään, että hän ei ole kumpikaan heistä, vaan hän on se, joka piilee kummassakin.

Kristus-energia on mennyt kaikkien kaksinaisuuden energioiden läpi. Se samaisti itsensä ensin pimeyteen, sitten valoon, mutta kaiken aikaa jokin pysyi samana. Ja kun hän tajusi kaikissa kokemuksissaan piilevän "samanlaisuuden", hänen tietoisuutensa saavutti uudenlaista yhtenäisyyttä: se oli "kristusmaista". Kristus-energia oli sitä energiaa, jota tulin teille tarjoamaan.

On melko vaikeaa selittää kuka minä olin. Yritän tehdä sen erottamalla kolme "persoonaa" eli Joshuan, Jeesuksen ja Kristuksen.

Minä, joka nyt puhun, olen Joshua. Minä olin se ihminen, jossa oli kristusmaista energiaa ollessani inkarnoituneena maapallolle. Tätä energiaa saatetaan myös kutsua nimellä Kristus.

Nimi Jeesus - omassa terminologiassani – kuuluu jumalankaltaiselle miehelle, joka oli tulosta Kristus-energian sulautumisesta Joshuan fyysiseen ja psykologiseen todellisuuteen.

Tämä Kristus-energia virratettiin Joshuaan valomaailmoista, jotka teidän näkökannaltanne katsoen sijaitsevat teidän tulevaisuudessanne. Jeesus oli se mies, joka teki ihmeitä ja esitti ennustuksia. Jeesus oli valomaailmoista tullut lähettiläs, joka oli ruumiillistuneena minuun. Itse asiassa hän oli minun tuleva minäni. Katsottuna minun eli Maan päällä eläneen Joshuan kannalta, Jeesus oli minun tuleva minäni, joka oli tullut yhdeksi Kristus-energian kanssa. Koska Kristus hänessä oli selvästi läsnä ja näkyvissä monille hänen lähellään oleville ihmisille, hän vaikutti heistä jumalalliselta.

Minä, Joshua, olin lihaa ja verta oleva mies. "Jeesus-rakenteen" ainutlaatuinen ja jossain määrin keinotekoinen puoli oli siinä, että minä sain hänen/minun kristusmaisen itseni tulevaisuudesta. Minusta ei tullut kristusmaista menneisyyteni ja sieltä saatujen kokemusten perusteella. En saavuttanut valaistumista luonnollisella tavalla, vaan niin sanoakseni ulkopuolisen väliintulon avulla eli sulauttamalla Kristus-energiaa tulevaisuudesta. Olin sopinut tämän roolin näyttelemisestä ennen kuin aloitin tämän elämäntaipaleen. Olin suostunut ikään kuin palveluksena siihen, että Jeesuksen läsnäolo "heitti varjonsa ylleni" ja myöskin koska tunsin syvää kaipausta päästä tuntemaan syvimpien potentiaalieni todellisuutta.

Jeesus, valomaailmoista tullut tulevaisuuden minä, oli tullut yhdeksi Kristus-energian kanssa. Silti hän ei edustanut Kristuksen koko energiaa Maan päällä, sillä tämä energia sisältää enemmän kuin Jeesuksen. Hän on yksi osa tai yksi solu siitä.

Kristus eli kristusmainen energia (se on enemmänkin energiakenttä kuin yksilöllinen entiteetti) on kollektiivista energiaa, jolla on monia puolia tai "soluja", jotka tekevät yhteistyötä siten, että ne toimivat yhtenä "organismina". Kaikki solut antavat ainutlaatuisen panoksensa kokonaisuudelle ja kokevat itsensä yksilöinä samalla kun ne ovat myös osia kokonaisuudesta. Näitä Kristus-energian eri puolia voitaisiin kutsua enkeleiksi tai arkkienkeleiksi. Enkeleiden tuntomerkkinä on heidän yksilöllisyyden tajunsa samoin kuin erittäin korkeatasoinen epäitsekkyys, joten he tuntevat olevansa yhtä kollektiivisten energioiden kanssa ja tekevät palvelutehtäviään ilolla. (Arkki)enkeleiden käsitettä valaistaan Valotyöntekijäsarjan viimeisessä osassa ("Sinun valominäsi").


Jeesuksen tehtävä Maan päällä

Jeesus oli tulevaisuudesta tullutta energiaa, joka saapui maahan tuomaan valaistusta ja tietoa ihmiskunnalle. Hän tuli toisesta maailmasta tai jopa ulottuvuudesta, ja hän toi mukanaan tämän todellisuuden korkeaa energiaa. Hän tiedosti oman korkeamman minänsä, mikä säilyi koskemattomana hänen ollessaan ruumiillistuneena maapallolla. Koska hän oli läsnä minussa, Joshuassa, pystyin helposti käyttämään materiaalisten lakien joustavuutta hyväksi ja "tekemään ihmeitä".

Tietoisuuden erilaiseen olotilaan johtavan oviaukon luominen oli se syy, miksi Jeesuksen/Joshuan persoona tuli maapallolle. Halusin antaa esimerkin mahdollisuuksista, jotka ovat jokaisen ihmisen saavutettavissa.

Niissä valomaailmoissa, joista Jeesus tuli, tunnettiin, että Maa oli menossa sellaiseen suuntaan, joka saattaisi päätyä suureen pimeyteen ja Maan kokeeseen liittyvien sielujen vieraantumiseen itsestään. Päätettiin, että oli annettava voimakas muutossysäys, joka selvästi osoittaisi ihmisille heidän käytettävissään olevat valinnat. Lähettämällä Jeesuksen energiapersoonan tänne me halusimme nostaa peilin ihmisten eteen ja muistuttaa heitä heidän omasta jumalallisesta alkuperästään ja heissä olevista uinuvista potentiaaleista. Mahdollisuuksista rauhaan, vapauteen ja oman itsenne mestariuteen.

Jokainen ihminen on oman todellisuutensa mestari. Olette koko ajan luomassa omaa todellisuuttanne. Pystytte päästämään irti kurjasta tai epätyydyttävästä todellisuudesta ja antamaan Valon tulla muuntamaan luomustanne. Ihminen on oma mestarinsa, mutta hänellä on taipumus antaa voimansa ulkopuolisille auktoriteeteille, jotka väittävät tietävänsä totuuden ja haluavansa teidän parastanne. Tätä tapahtuu politiikassa, lääketieteessä, koulutuksessa jne. Myös teidän "viihdeteollisuutenne" on täynnä virheellisiä mielikuvia onnesta, menestyksestä ja kauneudesta, eivätkä ne palvele ketään muuta kuin mielikuvien laatijoita. Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka paljon rahaa kulutetaan vain mielikuvien luomiseen? Mediassa, sanomalehdissä, elokuvissa, radiossa ja televisiossa leviää mielikuvia kaiken aikaa. Mistä nämä mielikuvat tulevat? Miksi niitä on? Kuka niitä suunnittelee?

Mielikuvien avulla käytetään valtaa ihmisiin. Mielikuvat voivat tehdä ihmiset kuuliaisiksi ja kytkeä heidät irti heidän todellisista tarpeistaan käyttämättä fyysistä voimaa tai väkivaltaa. Mielikuvat voivat saada ihmiset vapaaehtoisesti luovuttamaan pois oman voimansa ja itsetuntonsa. Ne huiputtavat teitä siten, ettei teitä tarvitse väkivalloin pakottaa mihinkään; te hyväksytte mielikuvien esittämät arvot omiksenne ja toimitte niiden mukaisesti. Tätä me kutsuisimme näkymättömäksi mielenhallinnaksi ja se on vallalla teidän "vapaissa" länsimaisissa yhteiskunnissanne.

Valon tehtävänä on ensisijassa tuoda selkeyttä, tiedostamista ja läpinäkyvyyttä elämäänne muovaaviin näkymättömiin ajatus- ja tunnerakenteisiin. Valo on mielenhallinnan vastakohta. Kun Valo saapuu johonkin todellisuuteen, se rikkoo pelkän vallan ja auktoriteetin siteet ja murtaa niille pohjautuvat hierarkiat. Se nostaa vallan väärinkäytön Valoon ja vapauttaa ihmiset harhoista ja illuusioista, joilla heidän itsemääräämisvaltansa otetaan pois.

Jeesus oli aikanaan uhka vallanpitäjille. Kertomalla asioita ihmisille ja pelkästään omalla säteilyllään hän sai valtarakenteet näyttämään siltä, mitä ne todella olivat. Sitä olemassa oleva hierarkia ei kestänyt eikä hyväksynyt.

Valotyöntekijän rooli, jonka Jeesus otti itselleen, oli raskas. Erityisesti minulle, Joshualle, eli ihmisolennolle, joka suostui kantamaan tätä voimakasta, kirkasta energiaa elinaikanaan. Minä, Joshua, olin lähes kokonaan Jeesuksen läsnäolon eli tulevaisuuden itseni läsnäolon voiman varjossa! Vaikka sain siitä hienoja oivalluksia, rakkautta ja inspiraatiota, fyysisesti hänen energiansa kantaminen tai "pitäminen" oli melkoinen haaste. En pystynyt täysin sulauttamaan hänen energiaansa fyysiseen olemukseeni - kehoni solut "eivät olleet valmiita" siihen vielä – joten fyysisellä tasolla kehoni uupui näiden voimakkaiden Valon energioiden kantamiseen.
Fyysisen puolen lisäksi Kristus-energian kantamisesta tuli myös psykologinen taakka. Minun oli hyvin vaikea katsella kuinka Kristus-energian luonne käsitettiin alituisesti väärin, jopa lähimpien ystävieni eli "opetuslasten" toimesta. Koska olin vain ihmisolento, tulin joskus epätoivoiseksi ja epäilin tehtäväkseni ottamani matkan arvoa. Tunsin, että maailma ei ollut valmis Kristus-energialle. Tunsin, että sen ydinolemusta ei tunnistettu. Jeesus oli todellakin aikansa pioneeri.


Tulokset Jeesuksen saapumisesta Maan päälle

Jeesuksen tulo maapallolle istutti siemenen. Se oli Kristus-energian siemen. Ihmiset liikuttuivat siitä mitä sanoin ja tein, ja alitajuisesti sielunsa tasolla he tunnistivat Kristus-energian. Syvällä heidän sielussaan muistikuva liikahti. Jotakin oli kosketettu ja saatu liikkeelle.

Pinnalla, fyysisessä maailmassa nähtävissä ja tunnettavissa olevalla tasolla tuloni aiheutti suurta levottomuutta. Kaksinaisuuden lain mukaisesti voimakas Valon infuusio luo voimakkaan reaktion Pimeyden puolelta. Sehän on vain johdonmukaista. Valo on vastakkainasettelevaa. Se haluaa murtaa valtarakenteita ja vapauttaa vangitut energiat. Pimeys on energiaa, joka haluaa alistaa ja hallita. Niinpä näillä energioilla on vastakkaiset tavoitteet. Kun toinen saa valtaa, toinen iskee takaisin puolustaakseen itseään ja saavuttaakseen tasapainon. Näin ollen tuloni maapallolle käynnisti runsaasti taisteluja ja väkivaltaa vastareaktiona Valolle, jota tulin levittämään.

Seuraajieni eli varhaiskristittyjen vainoaminen on yksi esimerkki tästä väkivaltaisesta vastareaktiosta. Mutta kirkon perustajat eli kristityt itsekään eivät kaihtaneet väkivaltaa pyrkiessään levittämään opetuksiani. Ajatelkaa ristiretkiä ja inkvisitiota. Kristuksen nimissä on tehty mitä raakalaismaisimpia pimeyden tekoja niin kristittyjen kuin ei-kristittyjenkin toimesta.

Valon mestarit, jotka päättivät lähettää minut lähettilääksi maapallolle, olivat tietoisia siitä, että voimakas ja ennenkokematon Jeesuksen energia saattaisi aiheuttaa vahvoja pimeyden reaktioita. Jeesus tunkeutui maapallon todellisuuteen kuin komeetta. Se oli eräänlainen hätätoimenpide valon maailmoista, sellaisista energioista, jotka olivat syvästi huolissaan maapallosta ja sen asukkaista. Se oli äärimmäinen yritys kääntää suunta, johon maapallo oli menossa. Se oli keino jatkuvasti toistuvan tietämättömyyden ja tuhon kiertokulun keskeyttämiseen.

Tulokset olivat moniselitteiset. Toisaalta Jeesuksen valo toi esiin paljon pimeyttä (vastareaktion muodossa). Toisaalta Kristus-tietoisuuden siemen oli istutettu lukuisten ihmisten sydämeen. Yksi tärkeä syy minun tulolleni oli valotyöntekijöiden sielujen herättäminen Maan päällä. (Katso valotyöntekijän käsitteen selitys muusta kanavoidusta aineistosta.) He olisivat kaikkein herkimpiä ja vastaanottavaisimpia minun energialleni, vaikka monet olivat myös eksyneet maanpäällisen tason tiheyteen ja pimeyteen. Valotyöntekijät ovat itse asiassa valon lähettiläitä, joilla on sama tehtävä kuin Jeesuksella. Ero on siinä, että fyysiseen kehoon ruumiillistuneina he ovat vähemmän yhteydessä laajempaan jumalalliseen itseensä kuin mitä minä olin. He joutuvat enemmän alttiiksi karmallisille taakoille ja maanpäällisen tason illuusioille. He ovat enemmän sidoksissa menneisyyteen. Jeesuksen inkarnaation myötä jotakin erityistä oli tapahtumassa. Jeesuksella ei ollut mitään karmallisia taakkoja menneisyydestä ja sen vuoksi hän pystyi helpommin olemaan kosketuksissa jumalallisuuteensa. Hän oli täällä eräällä lailla keinotekoisesti – tulevaisuudesta saapunut olemus, joka oli täällä ja siellä samaan aikaan.

Tietoisuus niillä valo-olennoilla, jotka tuolloin yhdessä päättivät "sijoittaa" Jeesuksen energian maan todellisuuteen, ei ollut täydellinen eikä kaikkitietävä. Jokainen tietoinen olento on kaiken aikaa itsensä kehittämis- ja ymmärtämisprosessissa. Ihmisten keskuudessa on sitkeä uskomus, että jokin jumalallinen suunnitelma määrää ennalta kaiken; tämän uskomuksen taustalla on käsitys hallitsevasta, kaikkitietävästä Jumalasta. Tämä käsitys on väärä. Ei ole olemassa mitään ulkopuolisen voiman antamaa ennalta määrättyä kohtaloa. On vain todennäköisyyksiä, jotka ovat tulosta itsesi tekemistä sisäisistä valinnoista. Minun tuloni maapallolle perustui päätökseen, jonka kollektiivinen valoenergia teki ja josta Jeesus oli osa. Se oli valinta, johon liittyi riskejä ja ennalta arvaamaton lopputulos.

Kollektiivinen valoenergia, josta puhun, on enkelien maailmaa, joka on syvällisesti yhteydessä ihmiskuntaan ja maapalloon, koska se auttoi luomaan ihmiset ja maapallon. Itse asiassa te olette osa heistä ettekä lainkaan erillään heistä, mutta nyt me puhummekin moniulotteisesti, ts. tietoisuuden tasolla, joka on teidän lineaarisen aikakehyksenne ulkopuolella. Toisessa ulottuvuudessa eli aikakehyksessä te olette näitä enkeleitä, jotka muodostavat ne valomaailmat, joista Jeesus laskeutui Maan päälle. (Katso Valotyöntekijäsarjan viimeisestä osasta ("Sinun valominäsi") syvällinen selitys moniulotteisuudesta ja sinun enkeliolemuksestasi. Te valotyöntekijät olette paljon enemmän kytköksissä "Jeesus-tapahtumaan" eli tähän Kristus-energian infuusioon maapallolle kuin luulettekaan. Jossakin määrin se oli kollektiivinen ponnistus, johon te kaikki osallistuitte ja josta minä, Joshua, olin näkyvä, fyysinen edustaja.

Minun sanomani oli, että Kristus-energia on läsnä kaikissa ihmisissä siemenenä. Jos katsotte minua ylöspäin aivan kuin olisin jonkinlainen auktoriteetti, olette ymmärtäneet sanomani väärin.

Toivoin ja yhä toivon teidän uskovan itseenne, löytävän totuuden omasta sydämestänne, ettekä uskoisi mitään itsenne ulkopuolisia auktoriteetteja.

Ironista kyllä, virallinen kristinusko on asettanut minut todellisuutenne ulkopuolelle palvottavaksi ja toteltavaksi auktoriteetiksi. Se on aivan päinvastoin kuin mikä oli tarkoitukseni. Tarkoitukseni oli näyttää teille, että te itse voitte olla eläviä Kristuksia.

Pyydän nyt teitä tunnistamaan Kristuksen sisällänne ja palauttamaan minulle ihmisyyteni.

Olen Joshua, lihaa ja verta oleva ihminen, ja todellinen ystävä ja veli teille kaikille.


© Pamela Kribbe
www.jeshua.net


Jos sinulla on kysyttävää tai haluat antaa palautetta, ota yhteyttä suomentajaan Tapio tai meihin englannin tai hollannin kielellä osoitteella

aurelia@jeshua.net




Lijn in regenboogkleuren