Tämä kanavointi on esitetty yleisön läsnäollessa 6.2.2005 Haarenissa, Hollannissa. Puhuttua sanaa on hieman muokattu luettavuuden parantamiseksi.

Rakkaat ystävät!

Olen ilahtunut voidessani olla jälleen keskuudessanne ja kommunikoida kanssanne tällä tavalla. Minun täytyy sanoa, että tämä merkitsee paljon myös minulle. Arvostan näitä tapaamisia, sillä tällä tavoin pääsen lähemmäksi teitä kuin oman todellisuuteni tasolta käsin.

Silti elän aina teidän sydämissänne ja odotan niitä hetkiä teidän ajassanne, jolloin olette avoimia ja alttiita minun energialleni. Minun energiani, se kristusmainen energia, joka on syntynyt uudelleen tähän aikaan, ei ole pelkästään minun energiaani. Se ei ole pelkästään kerran Maassa eläneen yhden miehen energiaa: se on kollektiivinen energiakenttä, johon te otatte osaa tavalla, joka on syvällisempi kuin mitä voitte ymmärtää.

Te kaikki teitte lupauksen kerran, te kaikki otitte aikomukseksenne viedä tätä energiaa Maan todellisuuteen ja ankkuroida se Maahan. Te olette tehneet työtä tämän tehtävän parissa monia elämiä, monia vuosisatoja. Olette kaikki synnyttämässä Kristus-siementä sisällänne, ja minä autan teitä. Minä olin edelläkävijä, ja silti Kristus-siemenen kylväminen oli kollektiivinen ponnistus. Jopa tuloni Maahan oli mahdollista vain sen takia, että täällä oli teidän kutomanne energiakenttä. Me työskentelemme yhdessä, me olemme kokonaisuus.

Siksi te kaikki voitte lähestyä minua. Minä en ole yksinomaan yhden henkilön käytettävissä. Minä olen teidän kaikkien palveluksessanne.

Tänään haluan puhua asiasta, joka koskettaa teitä syvästi ja alinomaa päivittäisessä elämässänne. Aiheena on tunnetilojen eli emootioiden käsittely.

Viime kerralla puhuin mies- ja naispuolisista energioista, jotka vaikuttavat teidän energiakentässänne ja chakroissanne. Korostin kolmen alimman chakran parantamisen tärkeyttä, jotta teistä tulisi kokonaisia ja täydellisiä. Mielestäni oli tärkeää korostaa tätä, sillä eräillä teistä, jotka kaipaatte henkisyyttä, on pyrkimys vetäytyä korkeampiin chakroihin niin ajatuksissa kuin tunteissa.

Sydän, kolmas silmä ja kruunuchakra viehättävät teitä, koska näiden energiakeskusten kautta saatte yhteyden korkeammille tasoille, jotka ovat teistä niin luonnollisia. Mutta sisäisen läpimurron on tapahduttava alemmalla tasolla, alempien chakrojen alueella, lähempänä maata.

Tunnetilojen alue on elintärkeä alue kasvettaessa vapauteen ja kokonaisuuteen. Te olette henkisiä olentoja. Te tulette todellisuuden tasolta, jossa Maan tiheys ja karkeus oli teille tuntematonta. Sen kanssa toimeen tuleminen on ollut vaikeaa.

Monien elämien aikana olette yrittäneet ilmaista kosmista energiaanne täällä Maassa. Ja tässä ilmentymässä, energianne kanavoinnissa Maahan on syntynyt monia syviä traumoja. Emotionaalinen keho, joka teillä kaikilla on, on täynnä haavoja ja traumoja. Siitä minä haluan puhua tänään.

Jokainen joka kulkee sisäisen kasvun polkua, tietää tunnetilojen tärkeyden: että niitä ei pitäisi tukahduttaa, että niiden kanssa on tultava toimeen jotenkin, että niistä on lopulta vapauduttava. Mutta aina ei ole niin selvää miten kaikki toimii.

Ensiksi haluaisin tehdä eron tunnetilojen ja tunteiden välille.

En ole kiinnostunut määrätyistä termeistä tai nimikkeistä, ja te saatatte kutsua niitä eri nimillä, mutta haluan energiamielessä erottaa emootiot eli tunnetilat, jotka ovat pohjimmiltaan väärinkäsityksen ilmauksia, ja tunteet eli energiat, jotka ovat eräänlaista korkeampaa ymmärrystä. Tunteet ovat teidän opettajianne, kun taas tunnetilat ovat lapsianne.

Tunnetilat ovat energioita, joilla on selvä ilmenemismuoto fyysisessä kehossa. Tunnetilat ovat reaktioita asioihin, joita ette oikein käsitä. Miettikää mitä tapahtuu, kun teidät valtaa raivonpuuska. Esimerkiksi joku loukkaa tunteitanne odottamatta, ja tunnette tulevanne vihaiseksi. Voitte tuntea tämän hyvin selvästi kehossanne: tietyissä paikoissa tunnette energian kiristyvän. Tämä fyysinen jännitys tai kiristyminen, joka seuraa energiatason shokkia, osoittaa, että on jotakin mitä te ette ymmärrä. Teitä kohti tulee energia, joka mielestänne on epäoikeutettu. Tunne epäoikeudenmukaisesta kohtelusta eli lyhyesti ei-ymmärtäminen purkautuu tunnetilan kautta. Tunnetila on ei-ymmärtämisen ilmenemismuoto, se on energiaräjähdys ja laukaisin.

Kun näin tapahtuu, teillä on vastassanne seuraava valinta: mitä aion tehdä tälle tunnetilalle? Aionko perustaa senhetkisen käytökseni sen varaan? Aionko käyttää sitä sytykkeenä reaktioilleni toisia ihmisiä kohtaan vai annanko tunnetilan olla ja perustan toimintani jollekin muulle?

Ennen kuin vastaan tähän kysymykseen haluan selittää tunteiden luonnetta.

Emootiot eli tunnetilat ovat pohjimmiltaan väärinkäsityksen räjähdyksiä, joita voitte selvästi havaita kehossa. Toisaalta tunteet ovat luonteeltaan erilaisia, ja ne myös havaitaan eri lailla. Tunteet ovat hiljaisempia kuin tunnetilat. Ne ovat sielun kuiskauksia, joista saatte hienovaraisia vihjeitä, sisäistä tietämystä tai yhtäkkisen intuitiivisen reaktion, joka myöhemmin ilmenee hyvin viisaaksi.

Tunnetiloihin liittyy aina jotakin hyvin voimakasta ja dramaattista. Miettikääpä ahdistuskohtauksia, paniikkia, raivoa tai syvää surullisuutta. Tunnetilat ottavat teidät kokonaan valtaansa ja vetävät teidät pois henkisestä keskuksestanne. Sillä hetkellä kun olette oikein emotionaalisia, te olette täynnä eräänlaista energiaa, joka vetää teidät pois keskuksestanne, sisäisestä selkeydestänne. Siinä mielessä tunnetilat ovat kuin auringon edessä leijailevia pilviä.

Tällä en halua sanoa mitään tunnetiloja vastaan. Tunnetiloja ei pitäisi tukahduttaa. Ne ovat hyvin arvokkaita siinä mielessä, että opitte tuntemaan itseänne lähemmin. Mutta haluan todeta, mikä on tunnetilaenergian luonne: se on väärinkäsityksen räjähdys. Tunnetilat pohjimmiltaan vievät teidät pois keskuksestanne.

Toisaalta tunteet vievät teidät syvemmälle itseenne, omaan keskukseenne. Tunteet liittyvät läheisesti siihen mitä kutsutte intuitioksi. Tunteet ilmaisevat korkeampaa ymmärrystä, erästä ymmärryksen lajia, joka ylittää sekä tunnetilat että mielen.

Tunteet ovat lähtöisin ei-fyysisestä maailmasta, kehon ulkopuolelta. Siksi ne eivät sijaitse niin selvästi yhdessä kohtaa fyysistä kehoa. Miettikää mitä tapahtuu kun aistitte jotakin, ilmapiirin tai mielentilan, tai kun teillä on ennakkoaavistuksia jostakin tilanteesta. Teissä on tällöin eräänlaista tietämystä, joka näyttää tulevan ulkopuolelta ja joka ei ole teidän reaktionne johonkin ulkopuoliseen. Te sisäistätte sen ulkopuolelta ja se tulee "tyhjästä" ("kirkkaalta taivaalta" kuten te niin kauniisti sen ilmaisette). Tällaisella hetkellä te saatatte tuntea jotakin avautuvan sydänchakrassa.

On monia hetkiä, jolloin saatte tällaista sisäistä tietämystä. Voitte esimerkiksi "tietää" jotakin jostakusta ilman että olette puhuneet paljoa kyseisen ihmisen kanssa. Voitte aistia jotakin teistä kahdesta, millä myöhemmin on tärkeä osuus teidän suhteessanne, mutta mitä ei ole helppo pukea sanoiksi – "yksinkertaisesti vain tunne" – eikä varmastikaan helppo ymmärtää mielellä. (Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin mielenne epäilee ja sanoo, että te vain keksitte asioita tai olette tulossa kaistapäiksi.)

Haluaisin mainita toisen energian, jolla on enemmän "tunneluonnetta" kuin emotionaalista. Se on ilo. Ilo voi olla ilmiö, joka ylittää tunnetilan. Joskus voitte tuntea eräänlaista iloa sisällänne, joka kohottaa teitä ilman mitään erityistä syytä. Tunnette sisällänne jumaluutta ja läheistä yhteyttä kaikkeen olemassa olevaan. Tällainen tunne voi tulla silloin kun vähiten osaatte sitä odottaa. On aivan kuin jokin mahtavampi koskettaisi teitä tai te koskettaisitte mahtavampaa todellisuutta. Tunteita ei ole niinkään helppo kutsua esiin ja ne näyttävät tulevan "kirkkaalta taivaalta". Tunnetiloilla on melkein aina selvä välitön syy: liipaisin ulkopuolisessa maailmassa, "joka saa teidät reagoimaan".

Tunteet ovat lähtöisin korkeamman minänne ulottuvuudesta. Teidän on hiljennyttävä sisäisesti havaitaksenne nuo kuiskaukset sydämessänne. Tunnetilat voivat häiritä tätä sisäistä hiljaisuutta ja rauhaa. Siksi on tärkeää olla emotionaalisesti tyyni ja parantaa ja vapauttaa tukahdutetut tunnetilat. Voitte tehdä tasapainoisia päätöksiä ainoastaan tunteillanne, jotka yhdistävät teidät sieluunne.

Olemalla hiljaa ja rauhallisia te voitte tuntea koko olemuksellanne, mikä on oikein teille tietyllä hetkellä. Päätösten tekeminen tunnetilojen perusteella on päätösten tekemistä tilanteessa, jolloin ei olla omassa keskuksessa. Teidän on ensin vapautettava tunnetilat ja sitten otettava yhteys sisimpään, jossa vallitsee selkeys.

Seuraavaksi haluan käsitellä kysymystä kuinka voitte parhaiten käsitellä tunnetilojanne.

Olen sanonut, että "tunteet ovat opettajianne ja tunnetilat ovat lapsianne". Rinnastus "emotionaalisena olemisen" ja "lapsena olemisen" välillä on silmiinpistävä. "Sisäinen lapsi" on tunnetilojenne eli emootioidenne tyyssija. Myöskin siinä tavassa on silmiinpistävää samanlaisuutta kuinka käsittelette omia tunnetilojanne ja kuinka käsittelette (oikeita) lapsia.

Lapsi on rehellinen ja spontaani tunnetiloissaan, eikä hän piilota tai tukahduta niitä ennen kuin aikuiset rohkaisevat häntä niin tekemään. Se että lapset ilmaisevat tunnetilojaan spontaanisti, ei kuitenkaan tarkoita, että lapsi kokee emootionsa tasapainoisella tavalla. Jokainen tietää, että lapsi voi joutua tunnetilojensa valtaan (raivo, pelko tai surullisuus) eikä hän useinkaan saa niille loppua. Tällaisessa tilanteessa lapsi lähes hukkuu tunnetilaansa ja se saa hänet pois tasapainosta, ts. pois keskuksestaan.

Yksi syy tälle rajattomalle emotionaalisuudelle on siinä, että lapsi on vasta äskettäin jättänyt maailman, jossa tuskin on lainkaan rajoja. Eetteri- tai astraaliulottuvuuksissa ei ole sellaisia rajoituksia ja rajoitteita kuin fyysisellä tasolla fyysisessä kehossa. Lapsen tunnetilat ovat usein "väärinkäsityksen reaktioita" tähän fyysiseen todellisuuteen. Siksi lapsi tarvitsee kasvaessaan apua ja tukea tunnetilojensa käsittelyyn. Tämä on osa "tasapainoisen inkarnoitumisen" prosessia Maassa.

Siis kuinka käsitellään tunnetiloja, olivatpa ne teissä itsessänne tai lapsissanne?

Tunnetiloja ei pitäisi arvostella tai tukahduttaa. Tunnetilat ovat tärkeä osa teitä ihmisenä, ja sellaisena niitä on kunnioitettava ja ne on hyväksyttävä. Voitte nähdä tunnetilanne lapsina, jotka tarvitsevat huomiotanne ja kunnioitustanne sekä opastustanne.

Tunnetilaa eli emootiota voidaan parhaiten tarkastella energiana, joka tulee teille parantamista varten. Siksi on tärkeää, ettei anna tunnetilan viedä mukanaan, vaan sitä pitää pystyä katsomaan neutraalisti. On tärkeää pysyä tietoisena. Sama voitaisiin sanoa näin: teidän ei pitäisi tukahduttaa tunnetilaa, mutta te ette saisi hukkuakaan siihen. Sillä kun hukutte siihen, kun samaistutte siihen täysin, teissä olevasta lapsesta tulee tyranni, joka johtaa teidät harhaan.

Tärkein asia mitä voitte tehdä tunnetilan kanssa on sallia sen tulo, tunnustella sen kaikkia puolia ja samalla pitää kiinni tietoisuudestanne. Otetaan esimerkiksi viha. Voitte kutsua vihan olemaan täysin läsnä, kokea sen kehossanne eri paikoissa ja samalla te tarkkailette sitä neutraalisti. Tällainen tietoisuuden tyyppi on parantavaa. Tässä esimerkissä tapahtuu niin, että te ympäröitte tunnetilan, joka on pohjimmiltaan eräänlaista väärinkäsitystä, käyttäen hyväksi ymmärrystä. Se on henkistä alkemiaa.

Antakaahan kun selitän tämän esimerkin avulla. Lapsenne on lyönyt pöytään polvensa ja siihen sattuu niin kamalasti. Hän on pois tolaltaan, huutaa kivusta, ja hän potkaisee pöytää, koska hän on sille vihainen. Hänen mielestään pöytä on hänen kipunsa alkulähde.

Emotionaalinen opastus tuolla hetkellä tarkoittaa sitä, että äiti tai isä ensiksi auttaa lasta nimeämään elämyksensä. "Sinä olet vihainen, etkö olekin – sinua sattuu, niinkö?" Nimeäminen on olennaista. Te siirrätte ongelman juuren pöydästä itse lapseen. Eihän se ole pöytä, vaan sinähän se olet jota koskee, sinähän se olet joka on vihainen. Ja kyllä, minä ymmärrän sinun tunnetilaasi!

Vanhemmat ottavat lapsen tunnetilan haltuun ymmärtäen, rakkaudella. Sillä hetkellä kun lapsi tuntee saavansa ymmärrystä, hänen vihansa vähitellen laantuu. Fyysinen kipu saattaa yhä tuntua. Mutta hänen vastustuksensa kipuun, sen ympärillä oleva viha voi haihtua. Lapsi lukee myötätuntoa ja ymmärrystä silmistänne, ja se helpottaa ja tyynnyttää hänen tunnetilaansa. Pöytä, emootioiden aiheuttaja, ei ole enää olennainen.

Kun otatte tunnetilan haltuun ymmärtämällä ja myötätunnolla, te siirrätte lapsen huomion polttopisteen ulkoisesta sisäiseen ja te opetatte lasta ottamaan vastuuta siitä tunnetilasta. Te näytätte hänelle, että hänen reaktionsa ulkopuoliseen laukaisijaan ei ole määrätty, vaan että se on valinnan asia. Voitte valita väärinkäsityksen tai ymmärtämisen. Voitte valita taistelemisen tai hyväksymisen. Voitte valita.

Tämä koskee myös suhdetta omiin tunnetiloihinne, omaan sisäiseen lapseenne. Päästämällä emootionne sisään, nimeämällä ne ja yrittämällä ymmärtää niitä te aidosti kunnioitatte ja vaalitte sisäistä lastanne. Tekemällä siirto "ulkoisesta" "sisäiseen", ottamalla vastuu tunnetilasta auttaa luomaan sisäisen lapsen, joka ei halua loukata ketään toista ja joka ei tunne itseään uhriksi. Voimakkaissa tunnetiloissa – olipa kyse vihasta, surusta tai pelosta – on aina voimattomuuden komponentti, ts. tunne, että olette jonkin sellaisen uhreja, joka on teidän ulkopuolellanne. Kun te keskitytte ulkopuolisten olosuhteiden sijasta omaan reaktioonne ja kipuunne, silloin te "poistatte" ulkopuolisen maailman olemasta syypää emootioihinne. Te ette niinkään paljoa välitä siitä, mikä aiheutti sen tunnetilan. Te käännytte täysin sisäänpäin ja sanotte itsellenne, okei, tämä oli minun reaktioni, ja minä ymmärrän miksi. Ymmärrän miksi tunnen niin kuin tunnen, ja minä aion tukea itseäni tässä asiassa.

Kääntymällä tunnetilojanne kohti näin rakastavalla tavalla on vapauttavaa. Se kyllä vaatii eräänlaista itsekuria. Ulkopuolisen todellisuuden vapauttaminen "pahan alkulähteenä" olemisesta ja täyden vastuun ottaminen itselleen merkitsee, että te tunnustatte, että "te valitsette reagoinnin tietyllä tavalla". Te lakkaatte väittelemästä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka on syypää mihinkin, ja te vain vapautatte koko tapahtumaketjun, joka tapahtui teidän voimatta vaikuttaa siihen mitenkään. "Koen nyt tämä tunnetilan täydessä tietoisuudessa, minkä näin valitsen." Se on vastuun ottamista. Se on rohkeutta!

Tässä oleva itsekuri on sitä, että lakkaatte olemasta oikeamielisiä tai olemasta avuttomia uhreja. Luovutte tuntemasta vihaa, luovutte väärin ymmärrettyinä olemisesta ja kaikista muista uhrina olemisen ilmentymistä, jotka voivat joskus tuntua melko hyviltä. (Ihan totta, usein te vaalitte tunnetiloja, jotka vaivaavat teitä eniten.) Vastuun otto on nöyryyden osoitus. Se tarkoittaa rehellisenä olemista itsellenne, jopa heikoimmallakin hetkellänne.

Tämä on sitä itsekuria, jota teiltä pyydetään. Samaan aikaan tällainen sisäänpäin kääntyminen vaatii mitä suurinta myötätuntoa. Siihen tunnetilaan, jonka olet rehellisesti valmistautunut kohtaamaan omana luomuksenasi, suhtaudutaan myös hellällä ymmärryksellä. "Valitsit kiukun tällä kertaa, niinkö?" saattaa olla se asia, jonka huomaat itsestäsi. Myötätunto sanoo: "Hyvä on, ymmärrän miksi, ja minä annan sinulle anteeksi". "Ehkäpä kun tunnet rakkauteni ja tukeni selvemmin, et tunne kiusausta reagoida noin seuraavalla kerralla."

Tämä on tietoisuuden todellinen rooli itsensä parantamisessa. Sitä henkinen alkemia merkitsee. Tietoisuus ei taistele mitään vastaan tai torju mitään, se ympäröi pimeyden tiedostamisella. Se ympäröi väärinkäsityksen energiat ymmärryksellä ja siten muuntaa metallin kullaksi. Tietoisuus ja rakkaus ovat pohjimmiltaan sama asia. Tietoisena oleminen tarkoittaa, että annetaan jonkin asian olla ja ympäröidään se rakkaudella ja myötätunnolla.

Usein te luulette, että "tietoisuus yksin" ei riitä voittamaan teidän emotionaalisia ongelmianne. Te sanotte: "Tiedän, että olen tukahduttanut emootioita, tiedän syyn, olen tietoinen, mutta se ei häviä."

Siinä tapauksessa teissä on hienovaraista vastustusta kyseistä emootiota vastaan. Te pidätte tunnetilan matkan päässä peläten sen saavan teidät valtaansa. Mutta tunnetila ei saa teitä koskaan valtaansa, kun tietoisesti valitsette, että sallitte sen.

Niin kauan kuin pidätte tunnetilan matkan päässä, te soditte sitä vastaan. Te taistelette tunnetilan kanssa ja se kääntyy teitä vastaan eri tavoin. Lopulta te ette pysty pitämään sitä ulkopuolella. Se ilmentää itsensä kehoonne särkynä tai jännityksenä tai masennuksena. Alituinen alakuloisuus ja uupumus on selvä merkki siitä, että olette tukahduttamassa tiettyjä tunnetiloja.

Asian ydin on siinä, että teidän on sallittava tunnetilojen tulla tietoisuuteenne täysin. Jos ette tarkkaan tiedä mitä tunnetiloja teillä on, voitte ihan hyvin aloittaa tunnustelemalla kehonne jännityksiä. Ne ovat porttikäytäviä tunnetiloihin. Kehoonne on varastoitunut kaikki. Jos esimerkiksi tunnette kipua tai jännitystä vatsanne alueella, voitte mennä sinne tietoisuudellanne ja kysyä mistä on kyse. Antakaa kehonne solujen puhua teille. Tai kuvitelkaa sinne lapsi. Pyytäkää lasta näyttämään teille mikä tunnetila hänessä on päällimmäisenä.

Keinoja on monia, joilla saatte yhteyden sisällänne oleviin tunnetiloihin. On tärkeää tajuta, että tunnetilaan juuttunut energia haluaa liikkua. Se energia haluaa tulla vapautetuksi ja siksi se koputtaa ovellenne fyysisenä vaivana tai stressin tai masennuksen tunteena. Teidän osaltanne kyse on todellisesta avautumisesta ja valmistautumisesta tunnetilan tuntemiseen.

Tunnetilat ovat osa maallista todellisuuttanne – mutta niitä ei pitäisi päästää saamaan otetta teistä. Tunnetilat ovat kuin pilvet auringolle. Siksi omien tunnetilojen tiedostaminen ja niiden tietoinen käsittely on niin tärkeää. Selkeästä ja tasapainoisesta emotionaalisesta kehosta on paljon helpompi ottaa yhteyttä sieluunne eli sisimpäänne intuitionne kautta.

Teidän yhteiskunnassanne on niin paljon tunnetiloja koskevaa hämmennystä. Se on ilmeistä mm. siitä keskustelun ja hämmennyksen määrästä koskien lasten kasvattamista. Lapset ovat selvästi paljon spontaanimpia emotionaalisesti kuin te aikuiset. Se aiheuttaa vaikeuksia. Entäpä jos jotkut teidän moraalisista rajoistanne ylitetään? Entäpä jos tilanne karkaa käsistä ja syntyy kaaos? Onko lapsia kuritettava vai annettava heidän ilmaista itseään vapaasti? Onko heidän tunnetilojaan kontrolloitava vai ei?

Lapsen kasvatuksessa on tärkeää, että hän oppii ymmärtämään omat tunnetilansa. Ymmärtämään sen mistä ne tulevat ja ottamaan niistä vastuun. Avullanne lapsi oppii näkemään tunnetilansa "väärinkäsityksen räjähdyksinä". Tämän ymmärtäminen estää häntä "hukkumasta" tunnetiloihinsa ja menettämästä kontrolliaan. Ymmärtäminen vapauttaa ja tuo ihmisen takaisin omaan keskukseensa tunnetiloja tukahduttamatta. Vanhemmat opettavat lapselle tunnetilojen käsittelemistä tällä tavoin olemalla eläviä esimerkkejä.

Kaikki kysymykset, joita teillä on lastenne käsittelystä, koskevat myös teitä itseänne. Kuinka toimitaan omien tunnetilojen kanssa? Oletteko liian ankaria itsellenne? Kun olette vihaisia tai surullisia pitkän aikaa, kuritatteko itseänne sanomalla: "hei, nyt eteenpäin, älä jää murehtimaan". Tukahdutatteko tunnetilan? Tunnetteko, että itsenne kurittaminen on hyvää ja tarpeellista?

Kuka teille opetti tämän? Vanhemmatko?

Vai menettekö toiseen laitaan? "Kieriskelettekö" omassa tunnetilassanne ettekä halua päästää siitä irti? Näin on varsin yleisesti. Olette saattaneet tuntea pitkän aikaa, että olette jonkun ulkopuolisen tilanteen uhri, esimerkiksi kasvatuksenne, kumppaninne tai työympäristönne uhri. Tietyllä hetkellä on saattanut olla hyvin vapauttavaa päästä kosketuksiin sisällänne olevan kiukun kanssa, joka koski niitä negatiivisia asioita, jotka vaikuttivat teihin. Kiukku voi saada teidät murtautumaan irti näistä vaikutuksista, ja jatkatte menoanne. Te kuitenkin saatatte ihastua niin kiukkuunne, ettette enää halua luopua siitä. Oviaukon sijasta siitä tulee "elämäntapa". Tällöin muodostuu eräänlainen uhrina olemisen tila, joka on kaikkea muuta paitsi parantava. Se estää teitä aidosti käyttämästä omaa voimaanne. On hyvin tärkeää, että omista tunnetiloista otetaan vastuu eikä tehdä niistä "absoluuttisia totuuksia". Kun annatte niille totuuden statuksen sen sijasta että näkisitte ne "väärinkäsityksen räjähdyksinä", te perustatte toimenne niiden varaan ja se johtaa päätöksiin, jotka eivät tule omasta keskuksestanne.

Sama tapahtuu lasten kanssa, joille sallitaan liian paljon emotionaalista vapautta. He "ovat villejä" ja tulevat mahdottomiksi hallita, heistä tulee pieniä tyranneja, ja se ei ole oikein. Emotionaalinen kaaos on aivan yhtä epämiellyttävää lapselle kuin vanhemmillekin.

Lyhyesti sanoen, te voitte olla joko liian kireitä tai liian lempeitä käsitellessänne tunnetilojanne (ja sama koskee lastenne käsittelyä). Haluan mennä tähän "lempeään" tapaan vähän enemmän, sillä se näyttää olevan nykyään ongelmana. 1960-luvun jälkeen on ollut vallalla kollektiivinen käsitys, että emootioiden tukahduttaminen ei käy, sillä tällöin vaiennetaan spontaanisuutta ja luovuutta eli varsinaista sielua. Yhteiskunta tuottaa kurinalaisia ja tottelevaisia lapsia, jotka pitävät enemmän huolta säännöistä kuin sydämen kuiskauksista, ja se on tragedia – niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin.

Mutta entäpä toinen äärimmäisyys: jos tunnetiloille annetaan sellainen oikeutus, että ne ottavat vallan ja hallitsevat elämää?

Voitte aivan hyvin panna itsestänne merkille tunnetiloja, joita vaalitte sillä tavoin, että pidätte niitä totuutena (sen sijasta että ne olisivat mitä ne todella ovat: väärinkäsityksen räjähdyksiä). Olette samaistuneet näihin tunnetiloihin. Paradoksi on siinä, että ne ovat tunnetiloja, jotka tarpeeksi usein aiheuttavat teille paljon kärsimystä. Esimerkiksi: uhriksi ryhtyminen ("en osaa tehdä tätä", "en voi tälle mitään"), johtajuus ("minä huolehdin siitä", "minä teen sen"), surullisuus, pelko, ahdistus, jne. Nämä ovat kaikki tunnetiloja, jotka ovat tuskallisia, mutta toisella tasolla ne silti antavat teille jotakin erikoista, johon tarrautua.

Otetaanpa "uhritunne". Tällä tunnemallilla voi olla etuja. Se saattaa antaa teille turvallisuuden tunteen. Se vapauttaa teiltä tiettyjä velvollisuuksia tai vastuita. "Enhän minä voi sille mitään." Istutte pimeässä nurkassa, mutta siellä näyttää olevan turvallista.

Jos tällaiseen tunnemalliin samaistutaan tai "sulaudutaan" pitkäksi aikaa, vaarana on, että menetätte kosketuksen omaan todelliseen vapauteenne, sisäisimpään jumalalliseen ytimeenne.

Elämänpolullenne on saattanut tulla asioita, jotka ovat oikeutetusti provosoineet teissä vihan ja kaunaisuuden tunnetiloja. Se on saattanut tapahtua nuoruudessanne, myöhemmin aikuisena tai jopa edellisissä elämissä. On hyvin tärkeää, että otatte yhteyttä näihin tunnetiloihin tietoisesti ja että tiedostatte vihan, surullisuuden tai minkä tahansa muun voimakkaasti latautuneen energian itsessänne. Mutta tietyssä pisteessä teidän on otettava vastuu tunnetiloistanne, sillä ne muodostavat teidän reaktionne ulkopuoliseen tapahtumaan.

Omassa keskuksessa oleminen, selkeänä ja voimakkaana ja henkisesti tasapainossa oleminen merkitsee, että otatte täyden vastuun kaikista tunnetiloista, joita teissä on. Sitten voitte tunnistaa (esimerkiksi) vihan tunnetilan itsessänne ja sanoa samaan aikaan: tämä oli reaktioni tiettyihin tapahtumiin. Ympäröin tämän reaktion ymmärryksellä, mutta samalla aion päästää siitä irti.

Loppujen lopuksi elämä ei ole oikeassa olemista; se on vapaana ja kokonaisena olemista. On hyvin vapauttavaa päästää irti vanhoista emotionaalisista reaktioista, joista on tullut "elämäntapa".

Saatettaisiin sanoa, että tunnetilojen tukahduttamisen ja niihin hukkumisen välillä on hienovarainen keskitie. Te olette molemmin puolin saaneet kasvatuksen mielipiteisiin ja ihanteisiin, jotka eivät ole henkisen alkemian luonteen mukaisia. Henkisen kasvun ydin on siinä, ettette tukahduta mitään, mutta samalla otatte täyden vastuun siitä.

Minä tunnen tämän, minä valitsen tämän reaktion, jotta minä voin parantaa sen. Mestariuden haltuun ottaminen, siitä tässä viestissäni on kysymys.

Ehkä se ei ole ihan keskitie, vaan erilainen tie.

Tässä kaikessa on kyse henkisestä mestariudesta. Hyväksymällä kaikki mitä teissä on te nousette sen yläpuolelle ja tulette sen herraksi. Mestarius on sekä vahvaa että herkkää. Se on hyvin sallivaa ja silti se vaatii kovaa kuria: rohkeuden ja rehellisyyden kuria.

Ottakaa mestariutenne haltuun, tulkaa teitä kiduttavien emotionaalisten pikkujuttujen herroiksi, ja nämä pikkujutut löytyvät useimmiten selkänne takaa. Pyrkikää kosketuksiin niiden kanssa, ottakaa vastuuta. Älkää antako alitajuisten emotionaalisten kipujen ajaa itseänne sivuraiteille ja tukkia tienne sisäiseen vapauteen. Se on teidän tietoisuutenne, joka parantaa. Kukaan muu ei voi antaa teille takaisin sitä voimaa omien tunnetilojenne hallitsemiseksi. Noiden emootioiden poistamiseen ei ole ulkoisia välineitä tai keinoja. Ne vapautuvat valoon, kun ne tiedostetaan vahvuudella, päättäväisyydellä ja myötätunnolla.

Kokonaiseksi ja vapaaksi tuleminen tunnetasolla on yksi kaikkein tärkeimpiä henkisen kasvun seikkoja. Haluan päättää sanomalla: älkää tehkö siitä vaikeampaa kuin mitä se on. Henkinen polku on yksinkertainen polku. Siinä on kyse itsensä rakastamisesta ja sisäisestä selkeydestä. Siinä ei vaadita mitään erikoistietoa tai erikoisrituaaleja, -sääntöjä tai -menetelmiä. Kaikki tarvittavat asiat henkiseen kasvuunne ovat teidän sisällänne.

Menkää hiljaisena hetkenä itsenne tunnepuolelle. Antakaa tämän tunnepuolen kertoa, mitä sisältänne on selvitettävä ja puhdistettava. Luottakaa intuitioonne. Työstäkää sitä. Uskokaa itseenne. Te olette elämänne mestareita, oman ainutlaatuisen rakkauteen ja vapauteen johtavan polkunne mestareita.

© Pamela Kribbe 2005
www.jeshua.net